Tiedätteks te kun kaikissa tyttöjen kirjoissa on aina semmosia täydellisiä parhaita kavereita ? Kaikesta voi puhua eikä mitään salaisuuksia ole ? Mulla on alla niin helvetin monta huonoo suhdetta, oon joutunu pettymään niihin ihmisiin joita oon luullu ystävikseni tuhat ja yksi kertaa. Kuullu niitä salaisuuksia puolituttujen suusta. Mistä ne sinne levisi. En todellakaan uskonu et on olemassa mitään toistapuolta, sellasta ihmistä joka tekee susta kokonaisen. Voit vaan tiputtaa sen sun koko suojauksen ja luottaa siihen et se ei iske suoraaan ja kipeesti. Miten voi olla mahdollista että on vielä joku jonka kanssa uskaltaa tehdä niin, vaikka sua on miljoona kertaa jo sen hölmön luottamuksen takia isketty kipeesti.

Tää kohta sisältää opksettavan siirappista klisesitä shittiä älkää lukeko jos ei kiinnosta ! 

 No nyt mä aion kertoa teille tarinan mun toisesta puolesta. Sadun jollasiin ei tietenkään uskota. Sanotaan että sen toisen puolen nimi on Auroora, niinkun aamu aruinko. Ehkä se anto jotain sellasia säteitä jotka sai mut taas uskomaan. Me ollaan niin samanlaisia että me voitaisiin olla vaikka sama. Siellä pohjalla on menneisyys joka on niin lähellä toista että se voisi olla sama. Se on tuntenu ne samat kivut melkein samoista asioista kuin minä, ja jopa melkein samaan aikaan. Mulla ei oo koskaan ollu sellasta ystävää jolle voisin kertoa ne kaikkein kipeimmät jutu mutta tälle mä voin. Mä tiedän et se tietää mitä mä tunne, ymmärtää kuitenkin paremmin kuin kukaan muu. Samoi unelmii, sama vapauden tarve, sama kyynisyys. Kaikesta voi puhua. Se on vaan jotenkin helpottavaa.