Mä kerron nyt kaiken juuri niinkuin se on tapahtunu ensimmäisen ja ehkä myös viimesen kerran. Mä en tiedä mistä mun pitäis alottaa mutta alotan kirjasta jossa on paljon isoja kauniita värikuvia hevosista. Siitä kirjasta jonka mä oon työntäny hyllyn perälle koska siihen liittyy niin pahoja muistoja ja jotain painajaismaista että mä en tahdo edes ajatella.

Mä olin 9 kun isä tuli työmatkalta kotiin sen kirjan kanssa. Heti kun se oli eteisessä mä tiesin että se on humalassa mun korva oli jo siinä vaiheessa niin harjaantunu. Mä tiesin mitä tulis mä istuin niissä isoissa nahkasissa nojatuoleissa ja vedin polvet leukaan joku esti mua menemästä ovelle. Odotin isä tuli olohuoneeseen halasin sitä. Sain sen kirjan. Äiti huusi mä en muista sanoja enkä mitään. Se vaan huusi ja huusi isä istu sohvalla ja itki. Mä en uskaltanu mennä edes mun omaan huoneeseen koska pelkäsin että se sais ne muistamaan että olen vielä siinä. Isä haki jääkaapista viinapullon. Mä en oo kaikesta ihan varma muutamat illat sekottuu toiseensa koska ne on niin samankaltasia. Kyyneleet alkoi valumaan, koitin pyytää että mun vanhemmat ei tappelisi. Äiti haukku isää nimillä jotka ei sovi pienten ihmisten korville. Ne ei edes muistanu että mä oon olemassa.

Muistan seuraavaan aamun sen jälkeen kun mä olin jossain vaiheessa menny nukkumaan, yksin itkien. Yleensä tappelut kesti vaan illan ja aamulla kaikki oli taas niinkuin ennenkin mutta ei silloin. Siinä tunnelmassa oli jotain kireetä. Isä sanoi "isän täytyy nyt lähteä miettimään vähäks aikaa." mä olin kauhusta sanaton. Mä en tahtonut olla erolapsi. Mä huusin sille huusin niinkuin mun kurkustani lähti "Mä tapan itteni jos sä meet." Mä toistelin sitä sata kertaa niinkuin jotain mantraa huusin niin ettei ääntä enää lähteny. Isä otti mut irti itsestään ja lähti autolle. Mä huusin kuin hullu, menin istumaan niihin nahkasiin nojatuoleihin ja aloin raapimaan käsivarsia niin kovaa kuin pystyin, pitkiä punaisia juovia. Äiti juoksi isän auton luo hakkasi ikkunaa. "Kato nyt mitä sä teet tolle lapselle." Isän oli pakko tulla takaisin koska mä en lopettanut.

Mä en tiedä miten asiat olisi jos mä en olisi tehnyt niin. Ehkä mä tosiaan olisin eroperheen lapsi. Ehkä asiat olisi paremmin, tai sitten ei. Kukaan ei tiedä.

Mä muistan erään toisen kerran en tiedä oliko se ennen vai jälkeen tän. Muistan vaan kuvan jossa äiti rikkoo kaljapulloja lavuaariin ja kaataa nestettä alas. Mä en ymmärrä mitä tapahtuu. Äiti huutaa isälle, isä huutaa menee tupakalle. Mulle tulee hirveän paha olo. Uskon että kaikki on mun syytäni. Mä ajattelen että mun on pakko lähteä pois. On talvi ja mulla on vain sukat ja lyhyt hihainen pusero. Mä juoksen metsään, mä meen männyn alle istumaan ja päätän että tahdon kuolla sinne. Etten koskaan enää nouse alaoksat peittää mut kokonaan. Melkein kuin joku rauhoittava kehto. Isä lähti etsimään mut kantoi kotiin ja sanoi että mua rakastettiin.

Nykyään asiat jatkuu samanlaisia. Ei yhtä paljon riitoja, mutta sata kertaa enemmän sisälle padottuja tunteita, merkitseviä katseita ja huokailuja. Nykyään mä en enää pakene metsään. Mä patoan kaikki tunteet sisääni ja olen korva. Koitan olla puolueeton, koitan olla kaikkien puolella. Etenkin koitan olla näyttämättä että muhun sattuu. Äidille mä olen olkapää ja korva. Isän mä peittelen nukkumaan olohuoneen lattialle kun se sammuu perjantai iltana. Kuuntelen kun se tilittää humalaisena, ja sammuten telkkarin kun se on nukahtanut sohvalle.

Olenko mä vahva. Ei en ole mä olen heikko äärimmäisen heikko. Mä olen tunnevammainen. Mun on vaikea luoda normaaleita ihmissuhteita. Mä en osaa laittaa itseäni edelle. Mä huolehin aina muista se on mun rooli. Sellainen mä olen.

Elämäänsä ei voi valita elämä valitsee sut, jos mä voisin vaihtaisin tuhathetkeä pois ottaisin siihen tilalle jotain sellaista mitä muilla lapsilla on ollut, mummolakäyntejä ja perhematkoja niiden öisten riitoihin heräämisien ja julkisivun kiillottamisien tilalle. Taatusti jos yksikään teistä näkis meidän perheen edes yksi ainoa ei uskois että on mitään ongelmia. Ei välttämättä vaikka kertoisin. Julkisivun kiillottaminen siinä mä olen hyvä.