Ne ihmiset ovat onnellisia jotka elävät niissä omissa suloisissa pikku kuplissaan. Ne joilla ei ole aivoja, tai sitten ne on niitä jotka ei vain anna ajatuksille valtaa. Mä annan olen liian heikko kun ajatukset on niin vahvoja. Mä todella tahtoisin olla onnellinen, ja olen ollutkin nyt. Mä vain sisäistin äsken sen että jos tahdon pysyvän onnen mun täytyy sulkea kaikki muu ulkopuolelle. Mun pitää sulkea silmät kaikelta pahuudelta. Koko tältä helvetilliseltä maailmalta ja kaikelta sen vääryydeltä. En voi pelastaa muita enkä saa itsekään pelastauduttua. Mun on vain pakko elää sen kaiken kanssa. Ajatukset ei saa ottaa valtaa.

Ne ihmiset jotka eivät ajattele kaikkea maailman pahuutta. Ne ihmiset jotka eivät tunne muiden, koko maailman tuskaa omilla harteillaan ovat niitä jotka ovat onnellisia. Jos tahtoo olla onnellinen ei saa olla kiinnostunut rotusorrosta ei saa olla kiinnostunut elämiä jatkuneista sodista, nälänhädästä, tai kaikesta siitä viattomien, syyttömien ihmisten ja eläinten kiduttamisesta. Mitään maailman pahaa ei saa tiedostaa. Kaikki pitää sulkea ulkopuolelle. Mä vain tiedän aivan liian hyvin sen miten paljon pahaa täällä on. Olen tiennyt jo ihan pienestä lähtien että maailmassa on kauheasti pahaa. Olen uskonut olevani syyllinen, tai ainakin tuntenut syyllisyyttä koska olen kykenemätön auttamaan. En voi tehdä oikeasti mitään. Olen sisäistänyt kaiken aikaa sen miltä koko ihmiskunta sulkee silmänsä. Me ollaan kaiken aikaa hitaasti tuhoamassa itse itseämme. Maailma tuhoutuu meidän takia. En edes usko että siihen menee kauaa. Se on vain todellisuus mun pitäisi elää sen kanssa. Se on vain niin pirun vaikeaa tyynnytellä itseään kun sen tietää. Kukaan ei tule auttamaan sua. Ei kukaan.