Mä lähdin koulusta. En jaksanu käytää kauneinta aikaa perjantaista tukahduttavissa luokkahuoneissa. Voisin lähteä ulos. Mä tunnen sellaista pienetä onnea koska lumi on niin valkoista aurinko paistaa ja pimeä alkaa taittua. Voisin jopa sanoa että olen onnellinen. Ainakin hetkellisesti. Koitan nauttia tällaisista pienistä hetkistä. Nää on niitä joitten takia jaksan. Mä en tunne tehneeni väärin vaikkein opiskellutkaan loppu päivää, ja valehtelin isälle. Nää mun valheet ei kuitenkaan satuta ketään. En tee mitään tuhoa. Teen vain itseni pikkuisen onnellisemmaksi.

On ihanaa kun taivas on sininen, ja lumi valkoista. Tulee sellainen todellinen ja kirkas olo kun värit on selkeitä ja aurinko paistaa. Tunteetkin jotenkin selkenee kun kaikki ei ole niin harmaata. Ajattelin tänään ensimmäisen kerran että mä saatan vielä päästä tästä kaikesta yli. Annan vain aikaa ja opettelen elämään. Mä olen nuori mulla on vielä mahdollisuus tehdä mitä ikinä tahdon. Toteuttaa mun pienet ja hölmöt unelmat. Tahtoisin vielä joskus reilata, nukkua junassa, kävellä paljain jaloin torilla, syödä mansikoita kirkon portailla. Rakastua ja saada ensisuudelmani. Olla onnellinen. Mulla on periaatteessa tähän kaikkeen mahdollisuus.Tällaisina päivinä mä vaan jaksan uskoa edes pikkuisen. En sitten voi tietää ehkä olen taas kohta ihan ala maailmoissa. Mutta nyt kuitenkin hiukan onnellisempi.