Olen kaukana pohjassa, ja taivaalla.
Mä olen kaikkialla mutten missään.
Liian makeaa
eläinten kuolonhuutoja
tapettuja lapsia.
Ruma on kaunista ja kaunis rumaa.
Minun maailmani on nurinkurin
ja aivan liian onnellinen.
Tahdon tappaa ja aloittaa sodan.
Tahdon lukita viattomat lapset kaasukammioihin.
Että kaikki säälisivät minua.
Näkisivät minulla on paha olla.
Oi kuinka herttaista.
Hiljaisuus soi liian kovaa.
Korviin sattuu.
Näin mä kirjoitin. Olen surullinen. Tältä musta tuntuu. Ne ajattelisi se on hullu se pitää vangita. Enhän mä nyt konreettisesti ketään haluaisi minnekään laittaa. Tai ehkä haluaisinkin. Ehkä mä himoitsen juuri sitä. En kuitenkaan koskaan tekisi niin. Mulla olisi liian paha olo myöhemmin. Ehkä tahdon tehdä jotain kauheaa että tuntisin jotain vaikka sellaista oikeaa tuskaa. Voisin ajatella että olen tappanut ihmisiä. Se tuntuisi joltain. Ei mä olen ihan vitun sairas. Mun päässä ei liiku mitään. Haluan vajota pudota ja upota jonnekin. Sellaisen liejuisen järven pohjaan, jossa vesi olisi niin sameaa ettei kukaan huomaisi mua. Mua ei koskaan löydettäisi. Voisin asua pohjassa ja tarttua lapsia nilkoista. Voisin nauraa räkäisesti ja samalla itkeä kun niitten vanhemmat ei kuitenkaan uskoisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti