Mä sain uuden tunteen. Kai se on jotain rakkauteen päin. Tunsin että musta pidetään. Mua pidetään hyvänä. Tunsin itseni rakastetuksi, ja kelpaavaki. Hullaannuin. En enää tuntenut sääntöjä. Mä humallun aina tällä tavalla siitä kun musta välitetään. No ei auta. Täytyy vain ruveta kalastelemaan, ja toivoa ettei maailma täysin murru kun kaiku ei vastaa.

Ehkä mun pitäisi olla optimistisempi ja sanoa jos. Mä en kuitenkaan usko enää rakkauteen. Elämä on tehnyt tehtävänsä. Musta on tullut pessimistinen kyynikko. Ehkä mä vielä joskus kohtaan jotain tai sitten en. Koitan toivoa. Nautin kuitenkin muistoista jotka on niin lähellä, ja unelmoin hiukan. Ei kai se ole kiellettyä ? Olen pikkuisen onnellinen