Vesipisaroita pakkautuu ikkunoitten sisäpuolelle. Mistä tuli kuusi lukijaa. Miten niin montaa ihmistä voi kiinostaa tää mun ahdistava ja kuristava arki ? Tää määrä ihmisiä seuraamassa mun mielen liikkeitä sen sijaan ahdistaa mua. Mä en voi ehkä kirjoittaa enää samalla lailla. En jotenkin yhtä avoimesti. Nytkin tarkkailen jokaista sanaa. Jos äkkiä kerronkin jotain liian avoimesti. Olenkin liian mua kaikki kavahtaa miettii "en tajunnut että se on noin sairas". Mä en pidä muutoksista. Enkä siitä miten aika valuu. Koko elämä on vaan yhtä isoa muutosta koko ajan. Mikään ei muutu paremmaksi tai huonommaksi se vain muuttuu, tai mun elämässä paremmminkin valuu, ohi silmien välistä. Niinkuin istuisi jonkun pikatien varrella. Siinä ojassa kärventyneen ja ruskean kuivan ruohon päällä ja katselisi autoja. Sellaista on kuin aika valuu ohi. Mitään ei tapahdu ja silti kauheasti koko ajan.

Ahdistaa. Mä tein eilen sen mitä olen himoinnut jo ihan liian kauan. Haavoja ihoon. Ranteisiin. Tunne ei ollut se mitä mä toivoin. En saanut tarpeeksi kipua enkä verta en oikeastaan mitään. Mä olisin tahtonut syvän pitkän ja verta vuolaanaan vuotavan railon. Niin että lämpimässä läskissä ihossa olisi tuntenut arpi vielä vuosienkin jälkeen. Olisin voinut olla varma että olen tehnyt jotain. Olisin voinut maata sikiöasennossa peiton alla ja tuudittaa sylissä polvien ja vatsan välissä sitä kipeänä sykkivää kättä. Ei ei mä olen liian pelkuri. Säälittävää. Vihaan itseäni vain enemmän. Tämä päivä on ollut vihaa. Mä tahtoisin itkeä, ja kiroilla paljon ja äänekkäästi. Hakata päätä seinään, kuoria jalkapohjien nahkan irti veitsellä, voisin sitten tökkiä lämmintä lihaa sormin, nauraa sille miltä se tuntuu. Tai jotain, tahtoisin satuttaa itseäni ja muita.

Tahtoisin syliin. Miksei mua koskaan oteta syliin. Miksei kukaan lue enää satuja tasaisen lämpimällä ja lempeällä äänellä. Niin turvallisella että siihen voi nukahtaa. Miksei kukaan voi ottaa mua syliin pussata niitä mustelmia, ja kertoa kuinka pieni puhdas ja tärkeä mä olen. Tahdon tuntea että musta välitetään. Äiti etkö sä voisi taas rakastaa mua. Olen niin kyllästynyt näkemään vain sen väsymyksen. Tahdon mun lapsuuden ja Minttu kirjat takaisin.