Väsyttää enemmän kuin koskaan. En jaksaisi enää selviytyä. Päivästä toiseen suorittamista. Pelkään että palan loppuun. Tai niin kai tapahtuukin, ennemmin tai myöhemmin. Tahtoisin apua. Osastolle tai jonnekin. Että joku vuorostaan huolehtisi musta. Saisin vain nukkua. Pois kaiken ikävän tuskan väsymyksen.

Kroppa koittaa vastata mun pahaan oloon fyysisella taudilla. Tai sitten vain luulen en tiedä. Ehkä keho ei huomaa henkisiä tiloja. Olen vain saanut jonkun tavallisen viruksen. Ei auta mulla ei ole aikaa sairastaa. Ei aikaa jäädä pois mistään. Liikaa tekemistä. Selviytymistä. Sylki maistuu kuumelta. Voi kuinka tahtoisinkaan vain nukkua. Aina ikuisesti. Niin kauan että olisin taas onnellinen. Herätä uutena ihmisenä. Onnellisempana ja ehyempänä.

Mun unelma on vain olla onnellinen. Vielä jonain päivänä täysin onnellinen, ja jotenkin tasapainoinen. Kaikesta olisi kulunut kauan. Miettisin tätä aikaa vain menneisyytenä yhtenä osana sitä. Aika olisi kullannut muistot ja arvet käsissä täysin haalentuneet. Voisin auttaa muita. Kertoa että kyllä minullakin on joskus ollut vaikeaa.