Tiedättekö sen olon kun on ollut jo pidemmän aikaa tosi alhaalla putoamassa kaiken aikaa. Ajatellut ettei usko että voi enää palata, kuitenkin on ehkä jossain joku ihan pikkuinen toivon hippu. Tuntee vielä joinain kauniina päivinä edes hiukan. Sitten tapahtuu jotain, viimeinen pisara. Sä et itke et huuda etkä riehu. Susta tulee vain tyhjä tunteeton.

Mun asia joka kadotti ei ollut iso. Se vain oli viimeinen asia. Mun olo ei kinä ennen ole ollut näin tyhjä ja kylmä. Olen pitkään ajatellut että kohta mut varmaan nielaistaan. Kohta en enää pysty nousemaan. Se ei vaan ollut vielä tapahtunut. Sitten tänään. Mä pelkään itseäni juuri nyt aivan jumalattomasti. Koitan pystyä itkemään. Se kertoisi jostain. Saisin jotain ulos. Mä olen vain hillittömän peloissani. Koska mä en tunne mitään. Oikeasti en ole enää peloissani. En niin että tuntisin pelkoa. En varsinaisena tunteena. Tiedän vaan että se on kauheaa. Mä tiedän jossian syvällä että nyt mä en enää nouse. Kaikki tapahtui viimein. Tiedän että tästä ei voi enää nousta. Nyt kaikki muuttui lopulliseksi. Kaikki sai sen lopun nyt mä olen tässä ikuisesti, ja vielä hiukan kauemmin.

Mä en jaksa enää edes räpiköidä. Tiedän etten pääse ylös joten miksi räpiköidä. Mä voin vain jäädä tähän. En jaksa enää toivoa ja unelmoida. En jaksa edes satuttaa itseäni. En jaksa mitään. En jaksa yrittää yhtään. Tahdon vain nukahtaa. Koska mä en tunne mitään.